Orimattilan Iltarastit

Aikuisten suunnistuskoulu 2013

 
Suosittu aikuisten suunnistuskoulu toteutetaan Orimattilan Iltarastien yhteydessä. Suunnistuskoulussa opetetaan suunnistuksen perustaidot kuten karttamerkit, kartanluku, kompassin käyttö ja maastossa liikkuminen. Samalla tutustutaan toimintaan Orimattilan Iltarasteilla. 
 
Lähde mukaan hauskaan ja innostavaan suunnistuksen opetukseen. Ota suunnistuksesta itsellesi hyvä, kuntoa kohentava elinikäinen harrastus. Laji sopii kaiken kuntoisille ja ikäisille. Suunnistuskoulu on hyvä startti, olipa tavoitteenasi sitten kehittää suunnistustaitoasi luonnossa liikkumista, sieni- ja marjaretkiä, iltarasteilla kuntoilua tai kilpasuunnistusta varten. Kaikki edellisinä vuosina osallistuneet ovat oppineet lajin perusasiat. Moni on innostunut lajiin pysyvästi. 
 
Ohjelma ja pitopaikat: 
Aikuisten suunnistuskoulu kokoontuu kahdeksan kertaa maanantaisin klo 17.30. Kahdella ensimmäisellä kerralla on hyvä varata aikaa reilut pari tuntia ja seuraavilla kerroilla tunti. Kahdella ensimmäisellä kerralla on ensin tunti teoriaopetusta. Käytännön opetus toteutetaan pienryhmissä maastossa suunnistusradalla. Jokainen osallistuja saa henkilökohtaista opetusta ja ohjausta suunnistukseen, kokea löytämisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. 
 
Huom! Mukaan voi hyvin tulla vasta 2. kerrasta alkaen 29.4.2013! 
 
22.4.2013 Tönnö, Kankaanmäki 
29.4.2013 Jymylinnanmäki, teoriaosuus Jymylinnan 2.kerroksessa klo 17.30 
6.5.2013 Salusjärvi, Itä 
13.5.2013 Mäntymäki 
20.5.2013 Hiihtokeskus 
27.5.2013 Kalliojärven uimaranta 
3.6.2013 Sammalisto 
10.6.2013 Sammalisto 
 
Tapahtumapaikat ja ennakkotiedot näet tarkemmin ennen tapahtumaa Orimattilan iltarastien etusivulta. 
 
Ilmoittautuminen: 
Ilmoittaudu maksamalla 50e 21.4.2013 mennessä Rastivarsojen tilille Orimattilan OP FI59 5308 0740 0249 12. Merkitse tiedoksi kenttään selvästi suunnistuskoulu, nimesi ja osoitteesi. Maksu sisältää teoriaopetuksen, opetusmateriaalin, laina kompassin ja elektronisen ajanotto- ja rastileiman tarkistuslaitteen, pienryhmissä toteutetun ohjatun opetuksen maastossa suunnistusradalla sekä kartat ja osallistumismaksut kahdeksaan iltarastitapahtumaan. (Osallistujien minimimäärä on 10 henkilöä.) Ota kaveri mukaan! Se on suositeltavaa. Yhdessä kavereiden kanssa opettelu on hauskempaa. Kyydit eivät ole ongelma. Suunnistajat ovat välitöntä ja sosiaalista joukkoa. Kimppakyyti löytyy yleensä aina. 
 
Pukeudu mukavaan ulkoiluvarustukseen ja lähde rohkeasti liikkeelle. Suunnistuskoulu ohjaa Sinut innostavasti suunnistuksen taitajaksi! 
Tervetuloa!  
 
Suunnistuskoulun rehtori John Laukka ja Rastivarsojen suunnistuskouluttajat 
Tiedustelut sähköpostitse: info@orimattilaniltarastit.fi
Päivitetty: 24.4.2013
    
     

- © Rastivarsat ry -