 |
 |
 |
 |
Vuoden 2013 Kesäkuun Iltarastikasvot   
    Nimet: Pirjo Rantalainen ja Saila Iivonen    Asuinpaikka: Pirjo on Orimattilan keskustasta ja Saila tulee Lahdesta.    Kauanko olette käyneet Orimattilan Iltarasteilla? Reilu kaksi vuotta, tästä alkaa jo kolmas kesä.    Mikä sai ensimmäisen kerran kokeilemaan suunnistusta? Töissä oli lajikokeiluja, joista yksi oli suunnistus ja siitä se sitten alkoi.    Oletteko käyneet muissa Rastivarsojen järjestämissä harjoituksissa? Pirjo on käynyt jumpassa, spinningissä ja osallistui viime vuonna Salusjärven-rogainingiin.    Onko teillä maastoa Orimattilan Iltarasteilta, joka olisi erityisesti jäänyt mieleen? Pirjolla ensimmäisenä kesänään Hennassa kun eksyi. Sailalla myös ensimmäisenä kesänä on jäänyt mieleen kun Tuhkurissa eksyi kaatosateessa.    Mitä muuta teette vapaa-ajallanne? Pirjo käyttää paljon aikaansa liikuntaan, Saila viettää taas aikansa lastenlastensa kanssa.    Mitä mieltä olette Orimattilan Iltarasteista? Molemmat ovat todella tyytyväisiä, sopivia ratoja löytyy ihan kaikille. Myös haastetta on ollut tarpeeksi. Suunnistaessa pitää keskittyä juuri suunnistukseen, jolloin kaikki muut esim. työasiat nollaantuu mukavasti. Osanotosta huomaa, että Orimattilan Iltarastit on todella suosittu ja väkeä on paljon.     Tiedättekö mikä seura voitti juuri viime viikonloppuna käydyn Jukolan viestin? Kalevan rasti. Venlojen ei muisteta, joku tanskalainen se oli. (Oikea vastaus: Jukolan voitti Kalevan rasti ja Venlat OK Pan Århus, joka siis on tanskalainen.)    Haluatteko vielä sanoa jotain Rastivarsoille? Jatkakaa samaan malliin!    haastattelijana Kia Päivitetty: 17.6.2013
|
|
|
|
 |
 |
 |
|